Paperitähdet

Viekää puolestani kukkia näyttelijätär Eleanora Dusen haudalle. Ettei häntä unohdettaisi, kuten minut on unohdettu. Ettei hänelle käy niin kuin minulle on käynyt. En kyennyt rakastamaan, mutta pidin kauneudesta. Kauneuden hävittyä, kauneuden jälkeen ei ollut mitään, jota olisin halunnut nähdä. Minä haluan kuolla. Ei mitään hätää. Olen siitä varma, että siirryn paikkaan, missä on kaunista, missä ei ole riitasointuja, jotka tekivät minusta lopun. Ystäväni, viekää kukkia Eleanora Dusen haudalle,  ja jättäkää minut tuhruiseen alkoholismiini.

He keräsivät minulle rahaa  kuin kerjäläiselle.  En minä kenenkään  rahoja tai myötätuntoa ollut vailla. Ei vaikka asuin asuntovaunussa viimeiset aikani. Itse tieni valitsin  kuljin loppuun asti. Ääni ja ulkonäkö ehkä menivät,  mutta tieni oli minun tieni. Olihan minulla hauskaakin.  Miehet vain olivat vääränlaisia,  juuri heitä minä rakastin,  rakkautta olin aina vailla. Runoilijan huomautus.  Laila Kinnunen oli yksi rakastetuimmista kotimaisista laulajista. 

Viimein he ampuivat minut kuin kapisen koiran.  Tappamistani oli kierrelty ja kaarreltu,  minua oikeuksissa ja vankiloissa pidetty, kunnes se viimein uskallettiin tehdä. Se alkoi jo vuosia aiemmin  kun kieltäydyin aseista.  En suostunut tappamaan.  Muut antoivat periksi, hylkäsivät minut. Tappamaan he eivät minua saaneet, eivät koskaan. Minä tulin tapetuksi,  mutta seisoin sanojeni takana.

Oli tavallinen koulupäivä. Pian se muuttui. Jossain oli poika, jolla ei ollut ystäviä, ja jolla oli suunnitelmia. Poika päätti puukottaa tyttöjä. Hän halusi jännitystä, hän halusi tehdä jotain merkittävää. Poika päätti puukottaa tyttöjä. Itse hän ei aikonut kuolla, tyttöjen pitäisi kuolla, koska poika ei pitänyt tytöistä, koska poika halusi jännitystä, ja poika halusi tehdä jotain merkittävää. Hän oli poika, joka ei pitänyt tytöistä. Runoilijan huomautus. Poika päätti puukottaa tyttöjä koulussa, koska halusi tehdä jotain merkittävää. 

He kutsuivat häntä valkoiseksi kuolemaksi. Itse hän ei nimestään perustanut. Hän pysytteli vaiti ja hiljaa,  aivan kuten väijyessään seuraavaa tappoaan. Kärsivällisesti, pimeästä pimeään.  Hän ampui yllättäen,  kaukaa kuului enää parahdus,  valkeuteen laskeutui hiljaisuus,  jälleen yhden vihollisen elämä päättyi, joka valui punertavana valkeaan hankeen. Kuin peto uhriaan  hän taas väijyi,  yhtä luonnon kanssa, maailman kuuluisin kuoleman lähettiläs,  Simo Häyhä, ja he kutsuivat håntä valkoiseksi kuolemaksi. Runoilijan huomautus. Simo Häyhä on yhä maailman paras tarkka-ampuja. 

Taas kaatui Ukrainan aroilla suomalainen. Aivan kuin esi-isänsä maailmansodissa. Sotimassa puolesta toisten. Veteraani hän ei ole, palkkasoturi, palkka pienenlainen. Kukaan ei tiedä, mennyt on heitä kuinka monta. Ennen heitä ihailtiin, kohta kuolemastaan ei raportoida. Aika ei ole armon kaltainen. Se unohtaa sankaritkin. Tämä on meidänkin sotamme, heille kerrottiin. Siihen he ehkä uskoivat, mutta Suomi korvissaan he eivät kuolleet, kaukana kotimaastaan, yksin. Ajoiko heidät kuolemaansa halu puolustaa tuhottua maata, seikkailunhalu, halu kuolla kunnialla? He eivät meille sitä kerro. Ei sodasta palata aina elävänä. Rikki vähintään.

Gustava, viimeinen lapsenmurhasta teloitettu: Gustava Johanintytär kohtasi matkansa pään, mitä julmimmalla tavalla. Ensin irrotettiin käsi, vasta sitten pää. Sitten Gustava vielä poltettiin. Mistä moinen viha? Gustava myrkytti vastasyntyneen lapsensa. Kylä sai kostonsa. Isä pitää vapautensa. Gustavalle jäi kuolema. Siittäjää ei tiedä vieläkään kukaan. Tai koko kylä tietää kaiken. Kylä puhdisti maineensa. Gustava maksoi himostaan hengellään. Sielukin kadotettiin polttamalla.

Kuolema tuli yllätyksenä. Niin viihdetähdille tulee. Viihdetähti ei kuole pitkään sairasteltuaan. Hänellä on traaginen elämä. Hän tanssi alastomana, hän kertoi itsestään kaiken. Hän kertoi sellaisia asioita, joita muut haluaisivat kertoa, mutta eivät uskalla. Hän löysi uskon, hän löysi Jumalan, kaiken piti olla selvää ja selkeää. Elämän tuli olla seestynyt. Voiko elämä koskaan olla seestynyt? Ei se voi olla ohi. Seestynyt elämä. Ohi ovat viinanhuurut. Menneisyys ei laske irti. Humala on raju ja nopea. Menneisyys ei laske irti. Ei silloin, kun sen tulisi laskea irti. Viihdetähden värikäs ja raju elämä. Väkivaltaa, sairauksia, onnettomuuksia. Ei rakkautta lapsena, vain hylkäämistä, missä hylkääjät ovat nyt, pois siitä elämästä kauaksi karmeasta pienestä paikkakunnasta. Se muistuttaa. Se unohdettu ja poistettu elämä. Se vetää mukanaan, sitten ei jaksa. Ei riitä, vaikka olisi aito ja ihana. Valoisa ja aito. Ystäviltä kysytään miksi? Miksi näin kävi? Kiitollisuus s...

Jotkut ovat liian kauniita kuolemaan. Ihmiset sanoivat hänelle, ettei kuoleva voi näyttää kauniilta. Kuolevan täytyy olla kärsivämpi, ikään kuin kuolema ei olisi lopullista. Julkinen kuolema herättää kateutta, jos kuoleva on kaunis. Kauneus on aina tuomittavaa ja kadehdittua. Kuolevan tautia ei kukaan kadehdi, sitä epäillään kyllä.

Sitä sattuu.  Poptähtikin retkahtaa.  Vetää kokaiinia huoran takapuolesta  tai muuten vain juopottelee.  Kuukauden rännin jälkeen tästä kaikesta on kerrottava lehdille. Ihan jokaiselle. Kaikki me tiedämme,  pop-tähti retkahti: rukoilee nyt Jumalaa,  ja myötätuntoa satelee.

Sinun piti kuolla jo monta kertaa aiemmin. Selvisit pienistä kuolemista monta kertaa. Tästä viimeisemmästä et. Sinua ei saatu enää hengittämään. Kuolit kotonasi, vaikka jotkut odottivat kapakkaa. Toimittajat olivat kotonasi kuolemaasi seuraavana päivänä. Liputuskin tilattiin.  Kuolemastasi kerrotaan tarkkuudella millä elämästäsikin. Sinua kuten meitä muitakin rakastetaan eniten kuoleman jälkeen. Silloin kun olit syvissämmässä kuopassa olit yksin. Pikkupoikana hyväksikäyttäjien maailmassa. Mitalisi myyneenä. Sinä kuuluit Suomen kansalle. Se rakasti sinua enemmän kuin virheitä omassa itsessään. Kuolemantakaakin tiedät, että sinusta kirjoitetaan. Jokainen on ottanut sinusta osansa. Jokainen on kirjoittanut sinusta osansa. Olit Nykäsen Matti. Osa kansaa. Viisi vaimoa ja yksi kihlattu. Sinusta kaikilla oli mielipide. Sinulle elämä oli kiusaus ja kunnia. Elämä ei ole aina ihmisen parasta aikaa. Parempi kuitenkin kuin kuolema. Sinua muistellaan aikasi. Sitten on jonkun m...

Runoilija haudattiin mustassa arkussa, mustan kuoleman jälkeen. Rakastettunsa jätti mustissaan jäähyväiset salamavalojen valossa, kukat, viimeinen suudelma mukanaan. Kuolema oli julkinen, rakkaus heidän salaisuutensa. Ei enää pimeyttä. Rauhaa ja aikaa loputtomiin. Runoilijan huomatus. Kirjailija Miki Liukkonen haudattiin mustassa arkussa.

Se äitienpäivä oli  Vilja Eerikalle viimeinen.  Hänestä tuli ikuinen enkeli.  Ei enää leikkejä,  ei edes synttäreitä. Hänelle ei suotu pelastusta,  ei suukkoja,  ei hellää rutistusta. Vain lyöntejä ja vihaa.  Vain kahdeksan vuotta  sai enkeli elää. Elämästään sai  enkeli kamppailla,  kun hänen olisi täytynyt saada vain leikkiä. Raaka on maailma,  joka hänet vei,  kun hänen olisi täytynyt saada vain leikkiä.

Concordia Satan, ne sanovat minun hokeneen,  ja hoin, muuta en voinut. Kylvettivät minua jäisissä kylvyissä,  pukivat pakkopaitaan, antoivat morfiinia, koko ajan, raivosin, huusin, laskin alleni, tuhrin.  Mikään ei auttanut.  Tuska ja levottomuus, ne söivät minut  Aleksis Kiven. Toivat minut tänne.  Ryyppyreissulla sekosin. Hourujen huoneeseen, Juoppohullu kun olen,  krooninen melankolikko kuulemma. Katselin ikkunasta ulos.  Makasin. Minussa ei ollut mitään.  Tyhjensin itseni kaikesta. Lopetin puhumisen.  Ei enää mitään kirjoitettavaa.  En ole suuri kirjailija ja olen. Loukattu minua on, pahasti.  Haluavat minut täältäkin pois.  Miksi turhaan, kuollut olen.

hänet löydettiin uimarannalta mutta kuollut hän oli jo aiemmin sekaisin olo on ammateista  vaikein ja rankin kun kuolema tuli sitä ei ikuistettu tiktokiin mutta julkinen se oli elämän julminta sisältöä olihan hänellä jo ristejä kasvoissa

Ne avasivat Kaarinan haudan  jo toisen kerran,  tutkiakseen mitä söi, joi,  ja miten kuoli. Oliko niin kaunis, kun kerrottiin.  Elävien uteliaisuus on kyltymätön,  sillä kuolleet eivät koskaan vastaa. Sen me tiedämme,  että Kaarina,  tuli kovasta ja kylmästä Suomesta. Eli hetken loistossa  säädyttömänä kuningattarena,  lohduttaen hullua kuningastaan. Ja Suomeen hän palasi,  kovaan ja kylmään maahan.

Minä olin Kyllikki Saari.  Kun minä kuolin,  minusta tuli kuuluisa. Minusta olin vain Jumalaa pelkäävä tyttö,  siksi kirkkoherra  sai tehdä minulle mitä tekikään. Minä pelkäsin silloin.  Minä pelkäsin kaikkea. Varsinkin miehiä.  Minut löydettiin suosta.  Isäni ja veljeni kantoivat minut sieltä pois.  Minä tiedän kuka minut tappoi. Oli minulle paha. Hän pysäytti minut.  Hän löi minua. Niin kovaa, että kasvoni hajosivat. Kukaan ei tuntisi minua. Näin verta. Omaa vertani.  Sitten Jumala haki minut pois taivaaseen, kuten oli luvannut. Olen Jumalan luona.

Se oli minun viimeinen taksimatkani.  Siltäkin palasin kotiin.  Nukuin vain ikiunta. Kari Tapiona oli hyvä olla.  Näin ei ollut aina. Viina ei enää ollut riivaajani,  ehkä lohtuni. Myrskyn jälkeen on aina poutasää. Runoilijan huomautus. Kansan rakastama Kari Tapio kuoli taksiin 2010.

He sanoivat: Voi, kun kaikki naiset olisivat kuin Armi. Viattomia ja kauniita, turmeltumattomia, kedon kauniita kukkasia. Ja sitten jatkoivat: Voi, kun heille ei kävisi kuten Armille. Eivät rakastuisi onnettomasti. Eivät alkaisi juomaan.  Eivät kuolisi yksin ja onnettomana, kaunis turkki päällään, mutta muuten sielu alastomana. Mutta minulle kävi niin, Armille.  Runoilija huomautus.  Armi Aavikko on kaikille tuttu missi ja hänen kohtalonsa traaginen.  Jos pidit runosta, tilaa seuraavatkin runot sähköpostiisi.