Paperitähdet

En olisi uskonut,  että melkein kuurosta  naisen hylkäämästä miehestä tuli sankari.  Että minusta vielä.  Pystyin siihen. Minä pystyin.  Vaikka siihen ei uskottu.  Minä joka pikkupoikana  luin Vänrikki Stoolin tarinoita, enkä kotimaatani nähnyt. Luoti sydämeeni oli palkinto. Surmasin itse Bobrikovin. Nyt olen sankari.  Nyt saa rakkauteni katua. Nyt minut muistavat kaikki.  Runoilijan huomautus. Eugen Schauman surmasi vihatun kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin. 

Sen piti olla hauska ilta.  Ja olihan se. Tanssittiin.  Humalluin liikaa,  mutta ei se olisi saanut olla syy,  kuten minulle kävi.  Tarjoilijatar kadonnut,  otsikot kertoivat, olin jäätyneenä  alusvaatteissani pellolla,  raiskattuna moneen kertaan. Olin Inga Mylläri,  miesjoukon leikkikalu,  miksi he olivat minulle niin pahoja? Ehkä oli hyvä,  etten jäänyt kestämään  miehille kuuluvaa häpeää. Runoilijan huomautus. Bussikuskit raiskasivat joukolla Inga Myllärin. Hän löytyi jäätyneenä pellolta. 

Minut äänestettiin sanomalehdessä  Suomen synkimmäksi runoilijaksi.  Mutta eihän elämäni ollut helppo,  vekseleitä, köyhyyttä,  mutta sellaisena maailman näin,  että elämässä olisi jotain suurta. Minun runoissani tehtiin sankaritekoja,  mutta omaa elämääni en osannut elää.  Kuolinkin hourulassa,  minullekin suosio tuli liian myöhään.  Runoilija Kaarlo Kramsu äänestettiin Suomen synkimmäksi runoilijaksi. Hän kuoli mielisairaalassa.

Annoin haastattelun.  Vuosia sitten. Yritin itsemurhaa.  Kerroin toimittajalle,  etten sitä oikeasti olisi tehnyt.  Kerroin, kuinka paljon on suunnitelmia,  kuinka petyin rakkaudessa. Aina. Mutta tein sen sittenkin. Itsemurhan. Vuosia myöhemmin.  Vierailtuani  kuolleen siskoni haudalla monia kertoja. Unelmani eivät toteutuneet,  Viimeinen rakkaus kannusti itsemurhaan, todellisuus ei riittänyt,  olen poissa.  Runoilijan huomautus. Tosi-tv-kasvo Jasmine Tukiainen teki itsemurhan.  

Minun nimeni oli Martta Koskinen, ammatiltani olin ompelija,  vallankumouksellinen,  yhden luokan koulua käynyt. Kun minut ammuttiin maanpetoksesta,  en tiennyt olevani viimeinen teloitettu nainen. Huusin kuolemaa Mannerheimille, Rytille ja Tannerille.  Näin sen silloin tarpeelliseksi,  kun minusta tuli elävä maali ampumaradalla. Minua ei saatu koskaan murtumaan kuulusteluissa,  muut kyllä murtuivat ja siksi kuolin. Koskaan en hylännyt aatetta,  en tovereitani,  lepään nytkin yhteisessä haudassa. Katkera en ollut mistään,  ja minun puolestani ei tarvinnut kostaa. Runoilijan huomautus. Martta Koskinen oli viimeinen teloitettu nainen Suomessa. 

En koskaan halunnut olla heikko,  halusin olla Viikinki. Sellainen minusta tuli,  kuten lopulta heikkokin. Se oli pahinta mitä tiesin. Ei enää koskaan toisten armoilla, kuten lapsena. Ei enää sukkeluuksia, kaikki teetti työtä.  Minähän olin kaikkea,  pelle, portsari ja parlamentaarikko, mutta puliukoksi en sentään halunnut.  En halunnut olla heikko,  en enää uudestaan. Runoilijan huomautus. Tony Halme oli median moniottelija, joka teki itsemurhan.