Paperitähdet

Minua sanottiin salaperäiseksi. En itsekään enää muista, mitä olin. Vaikka välillä muistan kaikki ennen,  mutta en mitä söin aamiaiseksi. Muistan laulaneeni.  Niin monella kielellä,  niin hyvin,  vaikka pelkäsin esiintyä. Muistan aplodit. Sen kauhean jännityksen ennen esiintymistä. Mutta en muista enää, ketä rakastin. Mutta muistan laulaneeni, sen muistan aina. Runoilijan huomautus. Laulajatar Carola sairastui varhain Alzheimerin-tautiin, johon menehtyi vain 56-vuotiaana. 

En minä pahuudesta päässyt,  vaikka sille herrasnaiselle muuta väitin. Pahantekijä olin loppuun asti. Itseni tapoin vasta toisella kerralla. Muita tapoin sitä ennen. Monta. Minulta meni pinna nopeaan. Niin meni isältänikin,  joka minua veljen kanssa pieksi. Lähdin lapsena maailmalle.  Siperiastakin kotiin kävelin. Mikään iljettävä mies en ollut,  minulta meni vaan pinna,  kun itse haastettiin. Hautaankaan en päässyt,  minua leikeltiin kuin ruhoa  ja luurankonikin oli näytillä. Sellainen mies oli Matti Haapoja.  Runoilijan huomautus.  Matti Haapoja oli puukkojunkkari ja murhamies.

Hiivuin hiljaa.  Kirjoitin oman näytelmäni niin. Lauluni oli laulettu.  Niitä olikin paljon. Maljani tuli täyteen join sen viimeistä pisaraa myöten. Kuten aina tein. Minulla oli kaikkea liikaa. Paitsi aikaa. Tahdoin vain hiipua pois. Hövelöstä tulin.  Hövelisti elin. Riitelemättä Riitahuhdasta  Hietaniemeen lähdin. Vieläpä valtionkyydillä.  Kylläpä minua taas juhlittiin.  En vain ollut enää mukana. Runoilijan huomautus. Eino Leino on yhä tunnetuin suomalainen runoilija. 

Olin rikas tyttö,  joka katosi. Sota vei hautani,  eikä minua kukaan löydä,  vaikka minua saattoivat tuhannet. Lapsena jouduin aina onnettomuuksiin.  Historiaan jäi se viimeinen,  joka vei henkeni,  kun putosin korkeuksista syvyyksiin. En halunnut tähdeksi,  mutta minusta tuli sellainen hetkeksi,  kunnes katosin,  kun juoruilijat olivat saaneet tarpeekseen. Runoilijan huomautus. Näyttelijä Sirkka Sari kuoli vuonna 1939 pudottuaan savupiipusta. Hänen hautansa jäi talvisodan jälkeen rajan taakse, eikä tarkkaa paikkaa ole löydetty.

Irwin Goodmanina olo oli töistä kovin, ei ihme, että happi loppui ja sydän. Esitin Irwiniä kaikkialla,  varsinkin humalaisille kapakoissa. Olin niin kuin he, vaikka en ollut. Sitä tein viimeiset vuodet,  kun siitä taas maksettiin ja minua haluttiin. Mutta vielä kerran  sain nousta muutkin kuin kotiportaat,  kanveesista ylös, olla Irwin. Voimat eivät vain riittäneet. Se mikä kuoli, oli Antti Hammarberg,  ja se kuoli kauan ennen Irwiniä.  Irwin ei kuole koskaan,  se elää ilman Anttiakin.

Jotkut jäävät sivuosaan, vaikka olisivat hyviä kaikessa. Tein lukemattomia rooleja,  mutta en koskaan pääosassa.  Lauloin protestia, hyppäsin pellenä,  sekoilin sörsselsöninä, aina muiden varjossa, toin paljon iloa muille,  mutta minua vedätettiin. Niin. Olin hauska mies,  joka kuoli köyhänä. En saanut palkintoja, eikä minua juhlittu,  vaikka suunnittelin patsaankin. Runoilijan huomautus. Simo Salminen oli suomiviihteen aliarvostettu monilahjakkuus. 

Raivostuttavinta kuolemisessa on että sen jälkeen pitäisi olla hiljaa,  siihen minä en eläessäni pystynyt.  Olen katsellut mitä minusta kirjoitetaan.  Hyvä. Olen yhä ajankohtainen,  sillä uusiakaan donnereita ei synny,  minä teinkin niitä monta,  ja melkein jokainen on kirjoittanut kirjan minusta.  kuvattiinhan erektionikin elokuvaan, ja rakastelu on nimetty mukaani. Vaimoni viskasi tuhkani tunkioon.  Se oli minusta jo vähän liioittelua,  mutta hyvä mainostemppu. Aika hyvin mammutilta. Runoilijan huomautus. Jörn Donner oli suomalaisen kulttuurin mammutti.